Jotakin ihmeellistä on muutaman viime viikon aikana tapahtunut. Caruso koheltaa ja touhuaa kuten ennenkin, mutta sillä näyttäisi vahvasti olevan järki mukana touhuissaan. Vanhaan hyvään aikaan tunne ja vauhti veivät enemmänkin mennessään, mutta nyt...!! Jostakin on tullut malttia peliin. Voi ihan rauhassa seurailla juttuja, ei tarvitsekaan olla suuna ja päänä äänekkäästi mukana. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta vähän niin kuin joka kohdassa löytyy hiven malttia ja korvia. Samankaltaista pohdin aikoinaan kun Edu kastroitiin, että onpas se tässä-ja-tässäkin nykyään rauhallisempi/helpompi/maltillisempi kuin ennen, kaikkea pientä eri tilanteissa.

On ihan mahollista odotella häkissä ja kytkettynä kaikessa rauhassa. Kun emäntä tulee kotiin, voi istua issekseen hissukseen tuulikaapin oven takana odottelemassa. Hyppiä sentään täytyy, ihan silkasta ilosta, jeee ohjelma alkaa! Naapurin emäntä saakin puistella peittojaan kaikessa rauhassa, tai rynnätä pimeästä roskiskatoksesta suoraan eteen. Sille tarvii sanoa yksi pieni PÖH, mitäs siinä keekoilet! Hihnailu sujuu ihan törkeimpiä häiriöitä lukuun ottamatta mallikkaasti. Itriollessa vauhti on aivan valtavan luja! En voisi uskoa, että noilla kintuilla pääsee noin lujaa. Siinä jää tucat kuin seisomaan. Jäljestys voisi Carssua kiinnostaa, niin innokkaana hiihtäjän jälkiä seuraili, ja hyvin osaa etsiä ihmistä piilosta. Ihmisen hajuiset esineetkin kiinnostavat selvästi.

Väittäisin siis vahvasti, että (ilmeisen ajoissa) aloitettu Murkku1 on nyt loppusuoralla. Uutta aaltoa odotellessa