Saimme kokea umpisavolaisen joulun erittäin vaihtelevassa säässä. Aatonaaton lumimyräkkä saapui parahiksi Kouvolan korkeudelle aloittaessamme matkan. Caruson vaaleanpunainen häkki jätettiin tältä reissulta pois, mitäpä iso poika sillä tekisi? Hieman liian myöhään tuli apetta annettua, tai sitten tuntikausien matkaaminen isossa häkissä jännitti: BLYÖKS-ääni kantautui korviini jossakin kohtaa umpimetsäistä taivaltamme. Kävin siivoilemassa enimmät, Caruso kävi pisillä ja matka jatkukoon. Lumipölläkkäisestä kelistä huolimatta matka meni ihan hyvin ja ilman muita kommelluksia.

Aattona käväistiin isin kanssa kaupalla viime hetken ostokset (eli maitoa ja meidän koirille luita) tekemässä. Samalla reissulla ihastelimme paikallisen puutarhan jouluasetelmia. Niitä oli paikan pitäjä-emäntä väkerrellyt tunnin jos toisenkin. Ihan sai "iänestää" parasta 150 euron lahjakortin toivossa. Aattona lunta sateli enää "vain" kymmenisen senttiä.

Kaikkea mahdollista oli asetelmiin ympätty joulukukista luonnonantimiin. Vanhasta puhelinkuvusta askarreltu "joulumuna" oli minun suosikkini. Tonttujen hellassakin pakoi "oikea" tuli = ledlamppu.

Joko pukki kohta tulee?

Meillä on kiitettävän vähän mitään pakkohössötysperinteitä: puolen päivän aikaan nautittava joulupuuro sekametelisopalla, kynttilät haudoille (lue:hauvoille), mummin luona vierailu, jouluruoka ja pukin odotus. Kaikki koiruudet pääsivät mummin luo. Carusokin toimitti terapiakoiran virkaa mummin silitellessä. Suoraan syliin vain, oli Caruson "ujo" motto taasen. Mummi aukaisi lahjat ja Caruso repi ja raastoi lahjapaperit pienemmäksi, paremmin roskikseen sopivaksi silpuksi.

Äiti oli laittanut pöydän notkumaan jouluruokia. Syönnin jälkeen napa ritisten odottelimme josko pukki olisi jotakin meille tuonut. Ja olihan se! Minä olin sen verran kiltti ollut, että sain lahjaksi Kiroileva Siili -yö(työ)paidan, sukulaatia, välihousut, hanskat, lasagnevuoan + 2 pakettia siihen sopivaa einestä, salaattiottimet, Viivi ja Vagner -kirjan ja keittokirjan, Alivaltiosihteerien uusimman kirjan ja vähän lisää sukulaatia.

Koirat Carusoa myöten olivat myös olleet kilttejä. Kukin sai oman nyssäkkänsä auki revittäväksi. Tapsi sai kaksi lahjaa, kun isot pojat rikkoivat hänen pallonsa...

Olikohan  lahjassa parasta sisällys vai kääre?

Ihmetystä herätti isin ja äitin yhteinen "rentoutuspakettiin" kuulunut lahja, rentoutuslasit. Joo-o... lasit laitetaan kasvoille, ne tärisyttävät psykedeellisellä tavalla nenän vierustan akupisteitä ja pitävät korviahuumaavaa surinaa. Jos olisi taipumusta migreeniin, kohtaus olisi päällä aivan saman tien. Hauskaa niiden kakkuloiden kustannuksella oli, ja ties mikä synerginen yhteisvaikutus voi olla aku-piikkimatolla ja rentoutuskakkuloilla!

Isi kokeili ensin pelkkiä rentoutuskakkuloita. Taitaa vähän kutittaa....

Joulupäivänä pakkanen kipusi kahteenkymmeneen asteeseen. Lumisade sentään taukosi. Oli vähän suunnitelmissa piipahtaa mummin siskolla Heljällä, mutta kylmyys hyydytti halut vierailuun. Sen sijaan torkuimme ja katselimme piirrettyjä. Ja söimme tietenkin. Aah... miten ihanaa!

Toiseksi joulupäiväksi povattu lumimyrsky antoi odottaa itseään. Kävimme kameran kera ihailemassa Nokisenkosken lumisia maisemia. Joki virtasi vuolaana, eivät olleet pakkaset saaneet sitä jäähän vielä.

Lumen ja jään (vaiko veneen?) alla oli elämää. Isommat jäljet tulivat vedestä maalle, ne lienevät saukon jäljet.

Lumi teki hauskoja kumpareita kivien päälle.

Yritin taas avustajan innoittamana saada kaunista ryhmäkuvaa. Nooh, jonakin päivänä uskon sen vielä onnistuvan. Koiria ei uskaltanut laskea irti etteivät olisi menneet heikoille jäille.

Pojat laiturilla. Edun tassut olivat jo ihan jäässä! Muaeinyhuvittas enää ollenkaan....

Caruson normaali poseerausasento = istu, paikalla, istu..... Vesikoira pääsi sentää vetten äärelle.

Kotimatka menikin tuttuun tapaan sumuvalot päällä lumimyräkän keskellä. Haukivuoren kohdalla hellitti pahin tuiskutus.

 

Perropojan pörrökinkku ja pöhköperroilua osa 2

Koirat saivat joululomallaan nauttia "oman" pihan omistamisen eduista! Siinä mummin ja vaarin pihalla on lääniä missä temmeltää. Lenkit jäivät melko lyhyeen, mutta konkkaronkka sai ulkoilla apupoikien ominaisuudessa aina kun ulkona joku jotakin puuhasi. Edun etutassut hyytyivät vähän väliä heilhitler-asentoon, mutta kerran päivässä saa rinsessakin luvan lähteä vähän pidemmälle kävelylle. Edu oli pakkoulkoilua lukuun ottamatta taivaassa. Se nukkui sängyssä pää (vaihtelevasti etu- tai taka-) tyynyllä, löhösi sohvalla kainaloisena ja norkoili herkkupaloja.

Meillä oli oma koiraportti mukana. Sillä rajattiin meidän pojille oma tila omalla sisäänkäynnillä lattialämmitteisestä kodinhoitohuoneesta. Loistavan toimiva järjestely! Vaihdeltiin aina välillä joko Tapsi tai meidän huligaanit valloilleen koko asuntoon, ja vuoroin Tapsi tai ryhmä oli rajattuna makkariin ja portin taakse. Vältyttiin turhilta yhteentörmäyksiltä eikä jaloissa kulkeutuvia lumipaakkuja ollut kaikkialla asunnossa. Ihmeen vähän tuli protestia, edes Caruso ei juuri kommentoinut mummilan karsinaa!

Caruso käyttäytyi ihmeen mallikelpoisesti. En voisi uskoa, että viisikuisen pöhköperron kanssa olisi näin vaivatonta kyläillä monta päivää putkeen. Viimeisen päivän kunniaksi piti vähän duunailla omia juttuja. Heti aamusta totesin vessapaperin saaneen kyytiä. Caruso oli työntänyt oviaukon pönkkänä olleen kuutiotuolin syrjään ja lähtenyt harrastamaan. Muutamaa väärässä paikassa olevaa tavaraa lukuun ottamatta ei ollut pahempaa jälkeä tehnyt. Äitin laitellessa ruokia hän jätti ruuat pöytään ja kinkun työtasolle... RRÄÄÄKSSSS kilin kolin kuuluu keittiöstä. Saiko mutsi slaagin kaikesta raatamisesta ja kaatui? Ehei, perronen oli halunnut ottaa kinkkua. Kinkku ja siivut olivat levällään lattialla, vieressä hieman pöllämystyneen oloinen perro. Nypittiin enimmät karvat pois ja laitettiin kinkku pöytään. Hyvvee ruokahalua vuan kaekille!

Pöhköperroilua on lumen tulon myötä esiintynyt aivan uusin variaatioin. Ekan kerran pakkasella jalat rokkasivat joka suuntaan kun varpaita paleli. Siihen hän tottui yhdessä päivässä. Sitten tuli LUNTA ja KUNNOLLA! ÄÄÄKK, sehän tarttuu tassuihin! Olisi pitänyt videokamera olla, kun Caruso huomasi etutassuihin jäätyneet lumipallerot. Se tuijotti tassujaan epäuskoisen näköisenä MITÄ NOI ON? Se ravisti tassujaan, räpytteli niitä, hakkasi niitä hankeen ja tamppasi tai yritti tampata lumia irti. Eikä mikään auta!! Sätky laantui ajastaan, mutta kyllä oli hauskaa katsella hänen touhuamistaan!

Pöhköperronen rakastaa lunta, penkkoja ja lumikasoja. Ensimmäisten penkkojen ilmestyttyä niiden päällä on ollut PAKKO kävellä. Vaikka tasaisella pyörätiellä SAATTAISI olla hieman sujuvampaa kävellä. Kaki vaatii oman polun, sillä eihän kulkuväylälle voi kakia. Jo hyvissä ajoin pitää kurvata penkan päälle kävelemään, ravata 2-3 kertaa omatekemä polku päästä päähän kunnes siihen voi arvokkaan lastin laskea. Lumikasa on olemassa VAIN sitä varten, että sieltä vyöryy lumipaakku houkuttelevasti alas, ja sitä pitää jahdata tassut ojossa. Ylös, alas, ylös, alas rinnettä. Hyvää kuntoilua hänelle!!

 

Kiitos äiti, että laitoit meille herkullisen, kauniin ja rauhallisen joulun!!! Kiitos että saimme tulla, koko kaikenkarvainen lauma