Sannareenissä tehtiin jälleen kerran mullistavia havaintoja ja onnistumisia. Miten voikaan olla hyvä mieli ja onnistumisen ilo suuri, kun on joku joka neuvoo, auttaa, panostaa ja uskoo, VILPITTÖMÄSTI. AiVAN mielettömän hyvä olo tuli tälläkin kertaa. Oltiin Annin kanssa kahdestaan opissa kun joko muut immeiset tai koirat ryhmästämme ovat sairasvuoteella

Caruso oli ranttalix-päällä jo lämmittelylenkillä. Sanon siitä Sannalle, ja totesimme, että Carssu ei pääse rallittelemaan, vaan otetaan ensiksi tarkka ja tiukka kontaktitreeni. Mentiin puomia, ekaa kertaa korkeeta, hihnassa muutaman kerran. Sitten irti muutaman kerran ( täydelliset on-offit) ja sitten vasta hyppyjen takaa siten, että Sanna seisoi varmistamassa, minä pysäytin, palkkasin ja SITTEN vasta luvan kanssa puomille. Ja aijjjai mitkä kontaktit! Pystyin siirtymään metrikaupalla kunnes vapautin.

Tämän jälkeen ralliteltiin todella tiukkoja ratoja, ja kas kas Caruso oli aivan mielettömän hyvin kuulolla. Toisella puolella hallia oli seuran treenit, eli meteli oli todella kova verrattuna Marian kentän lintujen sirkutuksen ääneen. Tärkeä huomio tuokin, että kisoissa täytyy käyttää omaa ääntä enemmän. Nyt vain hämmensi se, miten pienestä Carssu otti onkeensa. Sannakin totesi, että mikä mieletön muutos alkuaikaan. Silloin Carssu ei irronnut oikeassa kohtaa juuri mihinkään ja toisessa hetkessä singahti aivan minne sattuu. Nyt se reagoi pieneenkin ohjaukseen kuin unelma. Sen mielentila oli täydellisen vastaanottavainen!!

Toisen harkan aluksi  otettiin Ata samalla periaatteella kuin puomin kanssa. Kontaktit aivan loistavat. Keinulla ollaan harjoiteltu alastuloa, ja keinun pamahdus onkin Carssun mielestä ihan sikasiisti juttu! Keinahdus jännitti, siinä se pyrki hyppäämään sivulta pois, mutta estimme sen hihnalla. Carssu ei kuitenkaan mielestäni paineistuntut liikaa, kuin pamahduksen jälkeen heilutti töpöään eikä pyrkinut ollenkaan pois keinulta.

Sannaa hieman huoletti, että jos tiukka käskyttäminen vaikka vie vauhtia huonommaksi... No ei vienyt! Lopun rallittelupätkä oli niin nannaa, Caruso ei ikinä kuunaan ole mennyt noin lujaa! Kaikeksi iloksi minullekin oli selvillä MITÄ teen ja MITEN ja MILLOINH.

Jäljellä kävivät tänään C ja G. Göstan järjestyksessän toinen jälki sai mukana seuraajat haukkomaan henkeään ihastuksesta. Emmie nyt ihan tajua, miksi toi jäljestys olisi kenellekään mitenkään erityisen hankalaa!!? Tai sitten mulle on sattunut 3 hyvää jälkikoiraa enkä osaa kuvitella että sitä pitäisi oikein opettamalla opettaa. Molemmilta jäteään nyt namit pois, sillä C ei syönyt yhtäkään ja G vain muutaman. Ihmetystä herätti myös se, että miten C pääsee risukossa(kin) noin lujaa kun se on noin pieni??? Carssu selvitti 2 kulmaa erittäin hyvin (tämä on aika uusi asia) ja Gösta yhden. Nyt pitäis sitten opetella keppien ilmaisua....