Wagner kysyi Viiviltä :"Kun kuolen, otatko uuden sian itsellesi?"

Viivi vastasi :"Otan nuoren oriin."

Näin teki myös rouva Rihmakala. Lyhyt oli lesken suru, kun nyt jo itseään puolta nuoremman (ja pienemmän) koiraan kanssa kylkimyyryä uiskentelee. Ihan aina ei voi sanoa onko rva enemmänkin innoissan vai vihoissaan kun nuorukaista pöllyttää. Toisinaan nuoriherra Rihmakala vetää henkeä linnan takana rouvan pasteeratessa pintakerroksessa.

Samalla kalasoppamme vahvistui kymmenellä serpatetralla ja neljällä sukaravulla. Tai siis myyjän mukaan niitä tuli yksi ylimääräinen mukaan. Se pienin ruippana katosi saman tien jonnekin. Muistakaan ei juuri havaintoja ole. Ravut kuulemma syövät tehokkaasti kasveihin kertyvää levää. No, pöytä ainakin on katettu, tuloksia odotellessa....

Taas olisi jalusta ollut kuvauksessa tarpeen. Lasi aiheuttaa myös ongelmia; heijastaa ihan kiitettävästi salamaa (kokeiltiin eri asetuksia ja jopa salaman peittämistä läpinäkyvällä pussilla). Manuaalitarkennus tökkii noinkin liikkuvien kohteiden kanssa. Eli ei arvostelua kuvista, tän parempaan kun ei vaan pysty.

Rva ja uusihra Rihmakala. Rouva alla ja herra päällä. Hih!!!!

Vertailun vuoksi akvaario nyt, eli kasvit todellakin rehottaa. Tällä kertaa kuvassa näkyy myös kaloja!

Huomenna suuntaamme näyttämään piccuista äiteelle ja isikullalle, ja tipsuherra Tapsille. Tänään ei matkanteko olisi houkutellut, sillä niin sankka lumipyry on vallinnut koko iltapäivän ajan. Tukkajumalat (Tarun nimitys isoille pojille) kuivattelevat turkkejaan kylppärissä. Mustista koirista olisi ilman takkeja tullut valkoisia lumiukkoja

Voi suloisuus,  Caruso näkee unta! Se vikisee, haukkuu ja hytkyy unissaan. Mahtaako jahdata oravia, pupuja vai fasaaneita? Ei ole vielä kovin montaa kertaa unissaan äännellyt.