Meille on jostakin ilmestynyt ihan oikea perro! Se ei enää olekaan sellainen pentunen, palleroinen, vaan ihan koiran näköinen, -mallinen ja -tapainen. Tämä on tapahtunut aivan yllättäen, varoittamatta. Carusolla alkaa olla ihan selvä, oma persoona, omat jutut, kujeet ja tavat. Aivan ihanaa oli viime yönä nukkua ekan kerran 8 tuntia putkeen eikä silti löytynyt pisiä mistään!!!

Olen kuluneen kuukauden aikana alkanut ymmärtää kotiäitien vaalimaa RYTMIÄ ja sen merkitystä. Kun päivä etenee oikeassa rytmissä ja kaikki hommat tehdään niille kuuluvaan, sopivaan aikaan, homma pelaa. Kaikki asioivat, syövät, leikkivät ja lepäävät oikeassa rytmissä. Silloin jää kotiäidillekin hengähdysaikaa, kenties tovi ihan itselle. Nykyisin saatan jopa ehtiä syödä lautasen tyhjäksi kerralla, ilman että ruoka välillä jäähtyy. Mikäli saan jatkossa yhtenäiset yöunet, saatan pikkuhiljaa taas päästä selvyyteen siitä mikä päivä kulloinkin on :)

Asiat voi tehdä monella tapaa. Minun tapani on paneutua perusteellisesti siihen mitä teen. Helpommalla olisi takuulla päässyt antamalla pennun asioida yöllä paperille. Mutta jos hänellä kerran on älliä ilmaista hätänsä, minun velvollisuuteni on tällöin hänet ulos viedä. Pennun voisi varmaan jättää myös enemmän kotiin eikä raahata koko revohkaa mukana, mutta mieluummin viihdytän vastaantulijoita kolmen hihnan tekno-limbo-konga-valssilla. Nykyisin hihnakävely sujuu jo todella hyvin, eikä hermot menneet eilen vielä puolen tunnin hihnalenkkeilyn jälkeenkään. Caruso nimittäin kipitteli eilen ihan miehenmittaisen lenkin; oltiin tunti ja vartti kaikkineen metsässä. Meinasin 40 minuutin jälkeen suunnata kotiin, mutta kun kaikilla näytti menohalua olevan, kierretiin hiukan kauempaa. Illalla oli ihanan rauhallista. Iltariehu ilmeni oikeastaan vain Kakiriehun aikaan.

Gösta saa megesuperhyper kehut kärsivällisyydestään ja Caruson opastamisesta kunnon koiran tavoille. Lenkillä ei lähdetä huitelemaan, sillä isoG kurvaa silloin eteen. Samoin jos C on jäänyt jälkeen, G huomauttaa sen palatessa laumaan, että Äläpäs jää sinne norkoilemaan!!  Aivan ihanaa on katsoa edelleenkin Caruson ja Göstan leikkimistä. Tänään Gösta selvästi selätteli Carusoa ihan tarkoituksella (ansionsa mukaan sai,.ei siinä mitään) leikin ohessa. Halukkaasti pieni-suuri koira selälleen menikin, kunnes taas säntäsi etutassut ojossa naamalle. Uutena juttuna on vetoleikit. Caruso roikkuu välillä kaikki tassut ilmassa, eikä suinkaan hellitä otetta vaan murisee hampaat tiukasti yhdessä. Välillä Gösta puistelee lelua (Caruso mukaan lukien) melko rajusti... ei kai pienen niskat ole vaarassa?

Ensi askeleet remmirähjän maailmaan on otettu. Syynä ennemminkin kahden toisen koiran käytös (kuinkas muuten). Lähellä asuva terrieri on varmaan valettu lyijystä kun ei perheen tyttö sen enempää kuin isäkään saa sitä vedettyä eteenpäin, vaan sen pitää jäädä tuijottamaan ja murisemaan. Ekalla kerralla olin Cn kanssa kahdestaan, ja kun hän aloitti haukkumisen, komensin/maanittelin namilla sivulle. Mulla on ajoituksen kanssa opettelemista... kun noi portugeesit tuumaa hetken ja toimii sitten perron tehdessä päinvastoin... Rähinä jäi heti ja sain hyvän kontaktin. Ihmettelin hetken päästä, että miksi C näyttäisi aloittavan uudestaan. No siksi, ettei terrieri ollut päässyt metriäkään eteenpäin risteyksestä!!!! Nappasin sitten Caruson mukaan ja tokaisin heidän kohdallaan, että täytyy vissiin meidän sitten mennä (vaikka HE seisoivat keskellä pyörätien risteystä). Huokaus.... Toisella kertaa vastaantulija oli niin raivona, että Göstakin terhentäytyi. Siihen meinasi piccu-C yhtyä, mutta lyhyeen jäi. Kivat, hallinnassa olevat koirat piccuinen ohittaa sen kummemmitta huomioitta, mutta epävarmuus pääsee noitten helkkarin tuijottelijoiden kanssa valloilleen.

Jaahas, meitä näyttäisi odottavan leikkituokio Cosmo-terrieristin kanssa, autoon siis. Saapi nähdä kumpi nuorukaisista on tänään niskan päällä!