Joo-o, nyt se on iskenyt, murkkuikä! Ihan parissa viikossa on muuttunut mösjöön meininki. Koulutuksissa ääntä löytyy, turhauma iskee nopeammin ja muita pitää kyttäillä heti kun ei ole mitään tekemistä. Hyvin äkkiä hän onneksi on "kohtauksistaan" laantunut, mutta kiekat kohoaa tappiinsa entistä nopeammin (jos mahdollista).

Oppimisen suhteen ei taantumaa onneksi ole nähtävillä. Mielellään tekee ja kuuntelee, ja tuntuisi ihan hyvin uuttakin omaksuvan. Muutaman kerran ei ole millään hän muistanut, että mitähän se istuminen olikaan... tai missä mahtaa olla se Edullakin hukassa oleva reuna... Pienellä paastolla ja hihnaohjauksella taas muistuu mieleen kummasti.

Yhtenä päivänä Caruso meinasi, ettei tule takapihalta sisälle. Juoksi ovensuuhun lällättelemään, ja siitä kamalaa vauhtia pihan perälle. Mulle riitti lällätys. Laitoin kengät jalkaan, odotin jotta tulee lällättelemään lähemmäs... loikka ja perroa karvoista kiinni -> niskaperseotteella ovesta kaaressa sisälle. Hyvin on muistanut jo monta viikkoa tuon jälkeen :)

Vauhti vain lisääntyy ja etäisyys emäntään samalla. Hiihtäjät saavat Caruson vallan riehaantumaan, mutta toistaiseksi olemme kohtaamisen välttäneet. Lähtee melkoisen kauas myös silloin, kun irtiollessaan jonkin EPÄILYTTÄVÄN ihmisen metsässä bongaa. Kamala kiihdytys yleensä äänellä höystettynä, ja sitten vihellyksestä yhtä kamalaa vauhtia takaisin luo. Samaa menoa hiihtäjien kanssa. Aina kun C pääsee "ahtaalta" polulta ladulle (esim. ylitystilanteessa) juoksee hän täyttä karkua haukkuen, ihan vain siitä ilosta että on tilaa!!!!

Erään kerran oli singahdellut enemmänkin: ensiksi koiran hajun perään, sitten ladulle. Olin kutsunut, kehunut ja palkinnut häntä urakalla, kun tuli aina kaahaamisesta huolimatta kiltisti luo. Liekö vauhti saanut hurmaan vai liekö kehuja tullut liikaa, mutta pian tuon jälkeen päätti C näykkäistä minua ahterista ahtaalla polulla! En ehtinyt hänen vaikuttimiaan miettiä, kun kerran oli taakse komentanut, niin siellä tulee pysymän. Ärähdin ja käännyin salamana ympäri ja karjaisin TAAKSE! Caruso otti kaiken ilon irti hankikannosta, ja poukkoili kuin uhallaan polun yli puoleltta toiselle ( = enpäs kävele takana, enpäs!!!). Taas tarrasi emäntä perroristia kraivelista kiinni, piti puhuttelun ja nakkasi taakse. Siellä sitten kulki korvat luimussa mutsia kiroillen yksi kaltoin kohdeltu koiranpoikanen.

Hihnailu on rauhoittunut entisestään. Kiekat kohoaa (päivästä riippuen) äärimmäisen nopeasti MUTTA MUTTA, nykyisin ne yleensä myös laantuvat nopeasti. Toisten koirien haju saa kiihtymyksen äärimmilleen, mutta takanakulkeminen rauhoittaa, ja pian saakin palkaksi taas nakkia. Tututkin koirat saavat Cn melskaamaan, mutta kunhan siinä tovi odotellaan ja rauhoitutaan, pääsee hän haistelemaan. Ehkä oppii, että nopeammin pääsee kun on koiriksi.

Caruso sai 8kk lahjaksi sitruunapannan. Ostan sillä itselleni "mielenrauhaa" ja uskon hänenkin rauhoittuvan entisestään kun ei pääse suotta haukkumaan. PAKO on myös tosiasia, portin yli käy perron tie! Jätänkin sen nykyään "huonosti kiinni" jotta pääsee helpommin isojen puolelle eikä telo itseään.