Paljon onnea pienelle suurelle koiralle! Juhlan kunniaksi sovittiin Piuha-kelpien kanssa tärskyt Mielakan parkkikselle. Eipä olla pitkään aikaan päästy vertaishömppäryhmän kanssa lenkille! Aina on ollut kamalasti pakkasta tai joku hitsin juhlapyhä menossa tai tulossa. Muutama muukin aluksi ilmaisi kiinnostuksensa, mutta lopulta lähdettiin Piuhan ja Tiian kanssa kahdestaan lenkille.

Ja voi mahdoton mikä vauhti Carusolla ja Piuhalla oli heti alusta lähtien. Caruso selvästi kaipaa tällaista täydessä vauhdissa ilman täyttä ymmärrystä tapahtuvaa liikuntaa. Ei ole meidän umpitylsistä aikuisista koirista (saati ihmisistä) antamaan piccuiselle tuollaista kyytiä. Mulla oli videokamera mukana, yritetään saada videota tänne plokiin, sanat eivät riitä kertomaan vauhdin hurmasta.

Kuvaushommiin ryhdyin vasta parkkiksella, ja hyvä niin. Turhaan olisin kameraa metsään raijannut. Siinä olisi ehkä näkynyt jokin epäselvä läntti: musta = Piuha, ruskea = Caruso. Sain tosissaan rämpätä aukkoa, jotta olisin mustasta koirasta valkoisella hangella hyvän kuvan saanut. Täytyy tunnustaa, että kuvankäsittelytaitoja silti tarvittiin.

Treffien teema oli selkeä.

Mun vuoro olla niskan päällä!

Ähäkutti, osattiin me vähän aikaa poseeratakin. Piuha on niin liikuttavan ihana!

Siis mitä hei, onks tää siis TYTTÖkoira.... alkaako mieshormonit jo hyrrätä?

Mielakassa oli kamala määrä lapsiperheitä pulkkamäessä ja laskettelemassa. Carusolle teki oikein hyvää tarkkailla laskevia, kiljuvia, kamojaan raahaavia, huitovia ja juoksevia lapsia. Pari pientä tyttöä ja yksi mies silitteli Carusoa, ja edelleen otti loistavan avoimesti uudet tuttavuudet vastaan.

Yhtenä iltana leikin taas luontokuvaajaa uuden jalustan kanssa. Kuvista tuli paljon parempia kuin käänsin ne mustavalkoisiksi. Eipä noissa juuri väriä ollut, sen verran vain että häiritsevää sävyä näkyi. Pikkuruiset lumipisarat häiritsivät heti tarkennusta, eli kattotaas tätäkin uudestaan toisella kertaa. Mutta kokeiltu on!

Karvaliaanimetsä.

Ufovaloja.