kävi hallissa tekemässä agijuttuja, ja voi että se broileripulla olikin ihanaa!! Kontaktilta ei viitsisi pois lähteäkään, ja välillä piti kesken muiden touhujen käydä tsekkaamassa olisko sinne sittenkin jäänyt/ilmestynyt vielä jotakin. Otin koko trion mukaan treenaamaan. Gösta oli niin innoissaan, että söi melkein koko narupallon tohkeissaan. Se jäysti palloa niin antaumuksella, että ajattelin, pitäkööt vähän aikaa hyvänään. Vauhti korvasi laadun, mutta näki selvästi, miten treeni teki sekä mielelle että kropalle hyvää. Huomattavasti rennompi koiruus tuli kotio.

Edu-seniori on toisen sydänlääkkeen jälkeen piristynyt (lue: muuttunut vaativammaksi odottaen rapsuja, leikkiä, herkkuja) kaikin tavon. Papsu loikkasi tohkeissaan autosta, ja näytti nuoremmilleen miten se nouto, kaukokäskyt ja seuraaminen oikein tehdäänkään! Anni tokoili Kipon kanssa todeten: Ei kyllä uskois Edun olevan jo niin vanha!!

Jäin Caruson kanssa vielä näyttelytreenien laidalle hengaamaan. Ekaa koiraa piti vähän räksyttää, muita tarkkailla hyvinkin kiinnostuneena. Ohjaaja-Lasse sai perropoikaa syliinsä olan takaa. Hienosti kiinnosti lelulelulelu kaiken tohinan keskellä, eikä haukkuvat/vinkuvat/tempovat koirat Carusoa säpsähdyttäneet. Mukaan touhuun olisi ennemminkin mieli tehnyt.

Jätin piccuisen kotiin viedessäni isot pojat asioilleen. Heitin pinkkiin häkkiin possunkorvasiivun ja poistuin paikalta. Kovin montaa kertaa ei Caruso ole ihan yksin ollut. Tällä kertaa oven takaa kuului haikea, pieni ulina tullessamme puolen tunnin päästä takaisin. Ääni loppui heti kun C kuuli meidät. Odottelin tovin oven takana ennen sisään menoa. Kunpa ei tätä mitenkään tavaksi ottaisi kuitenkaan! Kaikki eroahdistukseen ja muuhun ääntelyyn yksin ollessa liittyvä on minulle suorastaan kauhistus, ettei ikinä voisi kotoaan hyvällä omalla tunnolla lähteä! Luulin piccuisen olevan sen verran väsynyt touhuistaan, että olisi väsyneenä käynyt nukkumaan... Isojen poikien kanssa ollessaan (samassa tilassa) ei ole mitään ääniä ikinä kuulunut. En kyllä meinannut heitä kaikkia samassa tilassa pitää ennen kuin piccuisella on puruvimmat ym. ohi. Isojen puolella on sähköjohtojakin muutamia, kaikkia ei mitenkään saa pois.

Huomattavasti vähemmän mahdolliset (toivon mukaan hyvin nopeasti ohimenevät) koirien pitämät äänet silti ahdistaa kuin edellisessä asunnossa. Kerrostalossa tuntuu kaikki äänet kaikuvan ympäriinsä, ja porukka valittaa helpommin kaikesta. Tässä on tosi mukavat naapurit jotka tuntuivat odottelevan piccuista yhtä innoissaan kuin minä. Kaipa he siinä kohtaa jo tajusivat, että ääntä koirista aina välillä kuuluu. Tosin portugeesit ovat harvinaisen hiljaisia. Edu haukkui ensimmäisen kerran ollessaan lähemmäs puolen vuoden ikäinen, Gösta haukkui pentuna vain leikistä innostuneena. Gösta ei ikinä päästänyt ääntäkään perääni, katseli vain, että jaa, nyt se lähtee. Ei auta Caruson kuin harjoitella!!