Ah jalo viiskytys, tuo katoava osa kansanperinnettämme! Jo ammoisna aikoina eläkeläiset, työttömät ja muu vähäväkisempi väestömme osa keksi kauppojen jämälaarit, nuo kirkkaine etiketteineen houkuttelevat "vähän" vain vanhaksi menemäisillään olevat tuotteet. Suomen pudottua laman kouriin ja opiskelijaraukkojenkin turhaan odotettua kohtuullista korotusta opintorahaansa, alkoi tilanne kiristyä. Ken sen saaliin nappaa itselleen, ja millä keinoin? Kun samaa vähäistä osinkoa saattaa olla kyttäämässä myös pihtailevat työssäkävijät ynnä muut joukkoon varsinaisesti kuulumattomat.

Ratkaisevaa on osata valita oikeat tuotteet. Asiantuntevalle viiskyttäjälle ei tietenkään kelpaa mikä tahansa, vaikka ha-la-valla saisikin. Maitotuotteet.. epäilyttävää ELLEI ole vielä päivä tahi kaksi aikaa maagiseen päivämäärään! Salaatti.... kuvottavaa ruskeine raitoineen. Atamon, hillosokeri.... kuka moisia kaipaa lain? Silmä haroo siis jotakin muuten kukkarolle liian tyyristä, helposti pakastettavaa tai sellaista joka ei säilytyksestä mene moineskaan. Senkö takia kaapista löytyy viisi pullollista suihkusaippuaa, niin miesten kuin naistenkin, ja kolme hiuslakkaa, kahdet koiran kynsisakset, aurinkorasvaa vaikkei aurinkoa ehdi muista kiireiltä palvoa? Viiskyttäjän silmä kirkastuu ja ovela virne valtaa mikäli silmiin osuu sisäfilee, kanan filee, härän pihvi... mmmm.

Taistelu onnesta ei ole helppo. On oleellista tietää mihin aikaan jumalainen lappuliisa hyllyjä kiertää. Jokaisella liikkeellä on omat viiskytys- ja kolkytysaikansa. Täytyy siis olla selvillä aikatauluista: S-marketissa jo 11 pintaan, K-kaupassa hieman myöhemmin, Valintatalossa iltaseitsemän aikaan... Iskuretki tulee suunnitella tämän mukaan. Silmän tulee olla nopea, jos käännät selän tahi vain katseen, myöhäistä! Eläkeläismummo on mättänyt kärryynsä kaikki kuusi pakettia naudanjauhelihaa ja syö siitä yhdessä lihavan kissansa kanssa. Ammattikehtaajan taito ei ole huono: parasta siis kulkea laputtajan perässä ja napsia parhaat itselleen muiden, nolompien ja nöyrempien harmitellessa taustalla.

Vallan peljästytti taannoinen uhka, ettei enää saisi kauppias viiskyttää tai kolkyttää, kun ei asiakasriepu millään voi centilleen tietää mitä tuote on maksava kassalla. Oleellista ei tuntunut olevan viiskyttäjien suojeluspyhimyksen, Pyhän Yksinkertaisuuden, tunnuslause: viiskytetty on aina halvempi kuin täyteen hintaan ostettu. Mutta voi helpotuksen määrää, ihan on nyt seinällä kirppukirjaimin kirjoitettu virallinen viiskytyshinnasto, josta saattaa epäileväinen ostaja hintaa tarkistella. Raaskisiko sitä... vai antaisiko sittenkin olla...?

Ahneus, se ahneus iskee tässäkin. Ei mene viiskyttäjän pakastin suosiolla kiinni, ja vallan itseäkin naurattaa katsella oranssein lapuin koristeltuja tuotteita kaikkialla asunnossa. Mutta aina on ilman muuta rehellinen viiskyttäjän luonto! Ei ikinä siirrä hän lappua toiseen tuotteeseen, vaikka ei juuri haluamaansa sinä päivänä saisikaan. Metsästyksen ja kyttäämisen riemu palkitsee, jos varsin osaa hieman etukäteen päiväyksiä katsella ja sen mukaan tulle ostoksille seuraavana päivänä, kun se filee onkin saanut keltaisen lapun kylkeensä.