Voi onnea ja autuutta! Kepo ja pojat viettivät toissaviikon mökillä. (Ai miten niin laahaa jäljessä nää päivitykset). Mulla oli karsea työviikko ja kepolla lomaa, joten he saivat nauttia viikon maalaisilmasta mun pakertaessa kaupungissa. Vähän minua jännitti niitä sinne keskenään laskea, mutta siellä on takuulla kivempaa kuin olla kotosalla aina vain, ja toisaalta koirat eivät ole olleet noin 1,5 vuoteen päivääkään hoidossa. Lomaa mullekin, tavallaan.

Sitten äitienpäivävierailun oli maisema muuttunut hieman kesäisempään suuntaan.

Mökkin suuntaan kuva.

Rannan suuntaan.

Urakkana oli rakentaa viikon aikana uudet rappuset vanhojen, jo osin lahonneiden tilalle.

Pientä vahvistelua jo jouduttu tekemään.

- Kyllä nää minut vielä ihan hyvin kestää!

Upea lopputulos näyttää tältä.

Caruso taitaa ryhtyä isona metsuriksi tai timpuriksi.

Edu ei vielä juuri kalhaillut tai kalastellut, vesi varmaankin niin kylmää tai sitten kalanpoikasia ei vielä näkynyt. Oppipoika oli kiinnostunut aiheesta myös.

Kaiken rankan raadannan, vahtimisen, syömisen ja leikkimisen lisäksi ehti vähän myös kölliä.

Ainakin Edu ehti. Mökillä on lupa nukkua öisinkin sängyssä. Carusoa moinen ei kiinnostanut.

Kotiin tuli erittäin miellyttävästi uupunut nelikko. Caruso ei ollut yritellyt karkuun tai keksinyt muutkaan ihmeellistä. Välillä hän oli oman turvallisuutensa vuoksi juoksulangassa (kun nuo kaikki - varsinkin käytössä heiluvat - työkalut ynnä muut niin kovin kiinnostavat), mutta muuten sai painattaa vapaasti pitkin pihoja.