Eilen käytiin akupunktiossa, eikä siellä mitään ihmeempää havaittu. Paljon huonompi oli silloin kuin aloitettiin akuhoito. Aamulenkillä meni kaikki ihan normaalisti, Göstalla takki päällä ja ensin lämmittelyä hihnassa. Ei se enää 2-vuotispäivän jälkeen kovin kova riehuja ole irtiollessaan ollutkaan. Säntäilyyn tarvitaan jokin yllyke (kissa, pupu, sorsa, fasaani). Sen puoleen sitä voi irti pitääkin, vaikka on vaivainen.

Tuttuun tapaan koko päivän satoi. Pojat köllöttelivät pitkin päivää pedeissään. Carusolla oli muutama aktiivisuuden hetki, johon isotkin pojat aina SAAVAT osallistua. Iltapäivälenkille lähdin pelkästään Göstan kanssa, jotta mennään pidempi lenkki eikä sen tarvitse koko ajan pysähdellä muiden takia = pysyy hyvä, tasainen vauhti päällä ja lihakset lämpöisinä. Menomatkalla kauppaan se muutaman kerran nosti koipea, mutta vaikutti lähinnä tympääntyneeltä. No, ketäs (yli 4,2 kk vanhaa koiraa) tuo pimeässä ja sateessa lenkkeily suuremmin kiinnostaisi, mutta ei se ikinä NOIN apaattinen ole.

Paluumatka meni hiukan innostuneemmin ja enemmän haistellen. Gösta ei kakistanut, joten haettiin loput kauhukolmikosta mukaan. Sama laiska meno vain jatkui. Carusoakin tuntui ihmetyttävän pimeässä talsiminen. Siis on täällä katuvalot, mutta sade + sumu imee tehokkaasti valoa.

Nyt se söi hyvällä halulla, leikki tovin Caruson kanssa ja meni petiinsä. Äsken murisi siellä itsekseen.... Ihan kun sillä olisi kuitenkin jotakin kipuja. Mutta kun ei mikään paikka ollut sen kummemmin jumissakaan? Tulikohan siinä seefferikohtaamisessa jokin äkkinykäys vai mikä hitto sillä on? Pitäsköhän antaa kipulääke ja katsoa vaikuttaako. Ravasi kuitenkin lenkillä hitaassakin vauhdissa, ei peitsannut oikeastaan lainkaan. Se kun on aina jumeista ensimerkkinä.

Carusolla on uusi sadeajan harrastus. (Suomessahan on nykyään kaksi vuodenaikaa: viileä ja sateinen sekä lämmin ja hieman vähäsateisempi). Hän kyttää/jahtaa/haukkuu puroja! Joskus aikoja sitten kirjasin ylös Suuren raivarin ojalle. Se on saanut jatkoa, nyt sinne ojaan on myös pudottu. Siitäkös raivo vain yltyi. Oli naurussa pitelemistä piccaraisen kiukkua katsellessa. Pienemmät purot tampataan tassuilla "matalaksi" samalla työnnellen maa-ainesta. Ja jeeees sentään, jos samalla lähtee jokin lehti, keppi tai muu roska virran vietäväksi. Sitä seurataan, komennetaan ja jahdataan. Kehtaa yrittää karata, mokoma!!! Tämä perropoikasen touhu tuppaa väkisinkin hymyilyttämään, vaikkei tämä viileä ja sateinen kausi todellakaan lukeudu minun suosikkeihini. Tulisi nyt pian sitä lunta ja pakkasta!!!!!!!