Tänään meillä herättiin aamupimeällä kellon soittoon. Emäntä oli viemässä autoa tuulilasin vaihtoon, kun alkaa tuo katsastus kolkutella kylmällä kourallaan ovelle. Pojat eivät reagoineet mitenkään, yritä siinä sitten kammeta ylös lämpöisestä punkasta syysaamun jäätävään koleuteen kun muut vain nukkua tuhisevat! Aamutoimet saatiin ripeästi suoritettua. Nyt on jo niin kauan ollut kylmää ja märkää, että hienohelma-oopperatähti Carusokin on unohtanut Jumittamisensa.

Tätä liikkumishaluttomuutta ilmeni tuossa jossakin kohtaa, ellei keli täyttänyt laatuvaatimuksia, ja oli vaarana saada tassunsa märäksi. Hyi olkoon! Naapurit varmaan välillä ikkunasta katsoivat, kun maanittelen ja leikittelen halutonta pentua eteenpäin pennulla ollessa nelitassuJumi päällä. Laitoin jossakin kohtaa hänet jo hihnaankin ja nykäisin mukaan. Juu, niin tein, olin ilkeä, julma perronrääkkääjä. Jumi nimittäin aina salaperäisesti unohtui heti kun ilmeni jotakin mielenkiintoista katseltavaa, syötävää tai haisteltavaa... Jos vaikka löytyi jäniksepapanoita, Maailman Paras Keppi, kivi jolle kiivetä ja keikkua tai sattui oma hihna tai emännän lahje sopivasti hampaiden ulottuville. Jumitustarvetta ei myöskään ikinä esiintynyt isojen poikien kanssa lenkillä ollessa...  Eiköhän tässä taas kokeiltu, että kuka oikein määrää suunnan ja tahdin.

Kun kerran jouduin lähtemään ennen sianlaulua ja kukonpieremää liikenteeseen, eikä kukaan päässyt minua korjaamolta hakemaan, sain IDEAN! Otanpas kameran mukaan jos vaikka onnistuisin näppäämään syksyn väriloistosta muutaman kuvan ennen kuin synkeä loskakausi alkaa. Kotiin päin kävellessä oli aikaa toijotella jäisiä kasviksia ja toinen toistaan kirkkaampia värejä jotka kolmen hihnan ja koiran kanssa sumplatessa eivät kovin hyvin verkkokalvoon ehdi tarttua.

Tässä tuloksia aamuiselta kävelyreissulta:

Tajusin viimein, että kuvia voi laittaa myös kaksi vierekkäin! Vielä kun saisi kuvat irti toisistaan...