Viime viikonloppu vierähti reissatessa. Isot pojat pakattiin häkkiin, Caruso vaaleanpunaiseen unelmaan ja takapenkin kaikki liikenevä tila täyteen laukkuja. Meitä oli sentään vain 2 ihmistä ja 3 koiraa... miten ison auton mahtaakaan neli- tai viisihenkinen perhe tarvita. Pakkaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Piti muistaa kaikille kaikkea: ruuat, herkut, aluset, pyyhe, takit, Edun lääkkeet, Göstan cartivet, jne. jne. Itsellekin piti yrittää sitä sun tätä muistaa. Yleisimmin unohtuu yöpaita. Tällä kertaa ulkoiluhousut.

Matkaa vanhemmilleni eli koirieni "mummilaan" on reilut 230 kilsaa. Näin talvirajoitusten aikaan (yhdellä pysäytyksellä) aikaa kuluu reilut 3 tuntia. Carusolle pitkän matkan autoilua pitkästä aikaa! Meikäläisen lempihommaa tuo autossa kököttäminen ei ole. Eri asia ajaa noin tunnin matkan päähän kisoihin kuin tylsistyä tuntikaupalla kyydissä. Sitä pahempaa olisi vain ajaminen. Perille päästiin kommelluksitta.

Caruso teki tuttavuutta TipsuTapsin kanssa. Caruso seisoo jäykin jaloin paikoillaa Tapsin haukkuessa. Öööh... missä se mun nöyristelevä pentu on? Mistä tähän tuli tällainen murkkumeininkinen uros?? Tapsi järkyttyi Caruson läpsiessä tassuilla ympäri korvia. Ei ole tottunut noin rajuun menoon. Suhteellinen käsite tietenkin; kaverini terrierin otteet olivat tähän verrattuna huomattavasti rajummat. Päästettiin sitten isot pojat geimeihin mukaan. Tapsi raukka sai taas Göstalta kopoa melko nopeasti. Edukin yhtyi kuoroon kertoen: Se pentu kuuluu sitten meidän laumaan!!!!

Carusosta sai vierailun kuluessa olla moneen kertaan ylpeä. Ei haittaa uudet paikat, ihmiset, lenkkimaastot, nukkumapaikat eikä ruokailupaikat. Suvereenisti piccuinen otti tilan haltuun. Tapsin lelut saivat kyytiä, äidin ja isukin sylissä oli mukava köllötellä. Erityisen ylpeä olin Carusosta silloin, kun kävimme isomummin luona. Mummillani on ollut useita halvauksia. Hänen puheensa on pahasti puuroutunut ja hän pitää nauraessaan ja muutenkin normaalista poikkeavia ääniä. Caruso ponnisti takajalkojen varaan mummin syliin tekemään tuttavuutta. Ihanasti jaksoi olla paikallaan silitettävänä eikä hätkähtänyt mistään. Mummi uhkasi kidnapata Caruson itselleen. Sanon siihen, että mitäs jos se pisii joka paikkaan ja räksyttää pahalla äänellä? Ei kuulemaa tee mitään, kun on kerran niin suloinen!!

Porukoilla on seinällään vihreäsilmäisen koiran kuva, siis taulu. Se on jonkin kuuluisan saksalaisen (Janoshcin??) teos. Otin siitä valokuvan, sillä kuvan koira on kuin ilmetty Caruso!! Ei voi olla noin saman näköistä otusta! Tää on varmaan kohtaloa - liitän kuvan tähän myöhemmin. Olemme nyt parhaillaan KyAMKissa palauttamassa Caruson kummin Anniinan opparia. Istutaan mäkkiluokassa ja Auli pitää tuntia. Täytyy vissiin häippästä täältä tieltä pois, ei kehtaa hakata näppistä toisten  ollessa teoriatunnilla. Iiik, paluu tänne oppilaitokseen! Pari vuotta on vierähtänyt välillä, mutta ihan sama fiilis täällä edelleen vallitsee. Poooooiiiiiiiis!

Caruso sai ostosreissulta uuden takin. Parollista löytyi näinkin sopiva vaate hintaan 5,50e. Miksi näyttää kovasti siltä, ettei kantajansa jälleen kerran arvosta emännän hankintaa...

Ja se vihreäsilmäinen koira sitten. Katsokaa ja hämmästykää: eikö olekin ilmetty Caruso!! Hännäntupsukkaa myöten.

Anniina koppasi kummipoika-Caruson syliin, ja ihmetteli, että tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta, kun hänellä on koira ihan tällä tavoin sylissä.

Koko päivän satoi lunta, nyt sitä on sellaiset 10 cm maassa. Ei tullut lupauksista (vaiko uhkauksista) huolimatta ihan 30 cm:iä kuitenkaan. Piccuinen painoi sunnuntaina miehekkäät 7,8 kg!! Vähän näytti siltä, että olisi kyykyssä pisiessään nostellut toista takajalkaa useammankin kerran viikonlopun aikana ilmaan... kovapintainen hankin siihen varmaankin oli syynä.... eikä kovapintainen coira!!!

EDIT: Kaloilla oli karkkipäivä. Koiraihmisen pakastimeen mahtuu raakojen rustoluiden, lohen ja broilerinlihan lisäksi myös surviaisen toukkaa kalojen "barffauskäyttöön". Kalat tikittivät  kimppuun kuin piraijaparvi survarien plumpsahdettua veteen.