Masentava marraskuu ja jollotellen alkanut joulukuu vievät mehut ihmisestä. Ei ole ihmispoloa tarkoitettu minkäänlaista toimintoa tahi askaretta suorittamaan sysipimeään vuodenaikaan. Peitto korville, namupussi ja kirja kainaloon. Kaikki muu tuntuu ylivoimaiselta. Ja tuo sade......... se latistaa viimeisetkin laimeat ponnistelut. Eihän se valitus auta, keli on mikä on. Hiekkaa riittää kylppärissä kuivattelusta ja ahkerasta tassujen pyyhkimisestä huolimatta desikaupalla. ErgoRapido menee varmaan pian epäkuntoon, ei vaines, melko usein vetelen rikkakihvelillä kun sitä hiekkaa on NIIN PALJON!

Ilman koiria ei meikäläistä saisi mikään mahti näillä keleillä pihalle. Kiitos siis rakkaat karvakorvani siitä, että emäntänne saa reilun annoksen raitista ja vesisumuista ilmaan joka päivä. Pysyy edes joku roti tässä hommassa! Aamulenkki on vielä oikein mukava, kun koko orkesteri kirmaa lähimetsässä. Mutta sitten kun pimeys heittää kuluneen viltin niskaan jo heti kahden jälkeen...yäk!

Caruso carsinassa

Alkuviikkojen ajan meillä oli melkoinen meno. Caruso riehui, haukkui, temmelsi ja riekkui, kuten pentukoiran kuuluu. Vähän jossakin kohta pohdin, että ei sentään ihan koko päivää ja kaiken aikaa tarvitsisi, mutta edelleenkin elin siinä harhaluulossa, että perrokin väsyy toiminnasta ja käy väsähtäessään nukkumaan. Ja se haukkuminenhan niillä on herkässä, tää on erilainen... jne.

Gösta ja Edu jaksoivat hienosti, mutta ajastaan meno äityi vallan mahdottomaksi. Piccuinen vaati leikkiä, huomiota, leluja, luita siis AIVAN KAIKEN ja AINA. Uloslähtö ja sisääntulo aiheuttivat valtavan energian (lue riehu- ja haukku-) puuskan. Edua revittiin säälittä karvoista takajalkojen varassa seisten, Göstan piti painia kaiken päivää. Loppuaika riehuttiin (ja haukutiin) pihalla tai "lenkillä". Tajusin ruveta pohtimaan asiaa vasta kun yksinolo ei ottanut sujuakseen. Tarunkin kanssa pohdittiin, että eroahdistusta ei lähipiirissä ole ilmennyt. Minustakin metelöinti vaikutti ennemmin siltä, että Missäs mun viihdytysjoukot on? Tänne ja heti! Caruso nimittäin jäi nätisi ja tyynesti kotiin askartelemaan lelujen ja namupalojen kanssa. Ilmeisesti niiden loputtua iski huolensävyinen kiukku. Mikä avuksi?

Oma karsina siis on Carusolle eteiseen rakennettu. Mutta kun se mokoma mahtui niin pitkän aikaa pienojen välistä! Totesin, ettei mahdu enää, ja päätin ottaa karsinan rauhoitusalueeksi. 

vaihe 1: Laiton Cn sinne siksi aika kun isot pojat syövät. Caruson odotellessa tyynesti avasin eleettömästi portin.

vaihe 2: Caruso oli joka päivä aamulla ja illalla osan aikaa karsinassan vaikka me muut olimme kotona. Piipahdin pari kertaa isojen kanssa pikaisesti ulkona takapihan kautta.

vaihe 3: Caruso jäi yksin kotiin karsinaan isojen ollessa "yksin"  toisella puolella. Tätä myös jonkin aikaa kakkosvaiheen rinnalla.

vaihe 4: Caruso jää yksin kotiin karsinaan, isot lähtee lenkille.

Noin tunnin osaa olla nyt yksin. Pidempään en ole vielä kokeillut. Mulla oli muutaman kerran nauhuri nauhoittamassa 45 minuuttia, eikä sieltä mitään kuulunut. Vanha 12-vuotislahjaradio kaivettiin naftaliinista :)

Tämän päivän erikoisuus oli jäädä karsinaan VAIKKA oltiinkin sitä ennen käyty ekan kerran tokossa! Eli oli kierroksia ehken hieman vielä päällä. Odottelin kotona puolisen tuntia ennen kuin isojen kanssa lähdettiin. Caruso katseli tyynesti kun sanoin ettet sinä lähde vaan jäät syömään namusia :)

Juttelin skybessä Ulnorin kanssa, ja hän kertoi suojelumalien ja -sutikoirien asustelevan niin ikään karsinassa tai häkissä jotta älyävät rauhoittua kiihkeydessään ja vaatimisessaan. Eikä ole ärsykkeitä. Jaa, mulla onkin suojelukoira? Hihan ostoon siis.

Caruso ei saa eikä pääse

No niin, pari innokkainta oli jo ehtinyt kommentoida, elekees hättäilkö :) Karsinaharjoittelun lisäksi alkoi "hillintä ja hallinta". Se oli yksinkertaisuudessaan luopumisharjoituksia. Eli kun Caruso HALUSI aina, kaiken ja heti, se estettiin kunnes hän rauhoittui (eli luopui).

toteutus 1: Caruso ei ryntää sisälle ovesta, eikä liioin ulos. Häntä pidellään rinnasta (tai hihnalla) kunnes rauhoittuu, sanotaan hiljaa ja heleästi Saa mennä.

toteutus 2: Edua ei revitä. Tässä kohtaa tarvittiin kolinapurkkia avuksi että uskoi suhaukseen. Ein sijaan mulla on käytössä voimakas sihaus = EI. Tarvittiin myöskin ojentavaa kättä, mutta ei siitä sen enempää....

toteutus 3: Hihnassa ei vedetä. Pysähdytään jos vetää, sihahdus varoittaa ensin jos on lievempi tapaus.

toteutus 4: vetämällä, haukkumalla, tempomalla, repimällä ei saa mitään. Kauniisti odottamalla, istumalla, katsomalla tai seuraamalla saa.

toteutus 5: ei haukuta turhia. Tämä on vaikein ja vaatii vielä varmasti paljon työtä ja muistuttelua. Pihassa ja jonkun tullessa saa pari haukahdusta "työn" merkeissä päästää, mutta esim. hihnassa tai sisällä ei muuten haukuta. Vaati purkkia, ennakointia, namia, käsiohjausta ja runsaasti sihinää. Kuinka ollakaan, sihaus tai Riittää! riittää aika usein.

toteutus 6: et saa. Lelua tai muuta hyvää joutuikin kauniisti odottelemaan ihan mielivaltaisen päätöksen mukaan.

toteutus 7: päin naamaa ei haukuta. Komennettaessa haukkui vain röyhkeästi päin naamaa. Parin "keilauksen" jälkeen luopui ajatuksesta. Olen myös opetellut melko vakuuttavan ärähdyksen :)

Päiväunet mummilassa. Enää lepäävä Caruso ei ole niin harvinainen näky.

Lopputulos: Caruso

• kävelee huomattavasti kauniimmin hihnassa ja reunassa
• ei revi hihnaansa yhtään niin paljon (lähtö ja tulo kompastuskiviä vielä)
• seisoo kauniisti kun panta laitetaan
• haukkuminen vähentyi ulkona erittäin paljon, ja muuttui hiljaisemmaksi "puhaukseksi"
• ohitukset sujuvat (ihmiset, pyörät, mopot, autot, lapset) erinomaisesti pääosin
• toiset koirat ohitetaan myös hyvin ellei ole kovin räyhäävää sorttia
• osaa ehken säädellä hieman kiihtymystilaansa
• osaa olla levollisesti yksin
• osaa leikkiä yksinkin
• hakee huomiota kauniisti, ja silloin saakin silityksen
• odottaa kauniisti vuoroaan (ruoka, tassujen pyyhkiminen)
• antaa pyyhkiä tassut seisoen paikoillaan, ei revi pyyhettä
• antaa lakaista lattian eikä tapa rikkaharjaa, katselee kaihoisasti kylläkin
• saattaa jopa KÄVELLÄ ovesta sisään
• leikkii sisällä hiljaisemmin
• lepää enemmän sisällä ja käyttää energiansa pääosin ulkona, kuten kuuluu
• ei ryntäile kaiken perään ulkona
• jättää 50-50 roskan maahan vaikka ulottuisi siihen. Tää tuli aika lähiaikoina, koulutus kesken
• irtoaa lenkillä aika kauas jo nyt, mutta tulee tuhatta ja sataa edelleen luo (ellei ole p*aska kyseessä)
• osaa olla auton isossa häkissä yksin, ja hiljaa
• Edu saa olla rauhassa
• Gösta saa levätä, ei sille jatkuva riehuminen tee hyvää kuitenkaan
• Anu saa levätä :)
• maassa on rauha ja kaikilla hyvä tahto

Onkos tämä nyt sitten julmaa? Onko Carusolla liian caru ja ancara elämä? Meidän muiden laumanjäsenten mielestä meillä on nyt mukavaa ja rattoisaa. Tuntui hurjalta noin "pientä" laittaa tällä tavoin aisoihin, mutta ehkä........ jos........ vaikka osa murkkuiän taisteluista olisi jo tässä käyty, tai ainakin hyvää pohjaa luotu murkkuiän melskeisiin? Eikä jatkuvasti kiihtynyt koira voi itsekään olla onnellinen.

Eka tokokerta

Meni upeasti! Ainoa haukkuminen (eli kiihtyminen) vallitsi halliin mennessä. Siinä haukkui niin moni muukin, ettei mikään ihme. Halli oli tupaten täynnä, jestas sentään mikä meteli ja hysteerinen tunnelma! Kasvihuoneelle isoihin tiloihin ja äkkiä! Seurammehan osti toisen puolen samasta kasvihuoneesta kuin Marian yritys. Moni pentu/aloittelija huutaa, haukkuu, tempoo hulluna ahtaassa tilassa toisten provosoimana. Entäs piccuinen? Hän istuu vieressäni hieman touhua ihmetellen ja välillä minua katsellen. Tämä on se sama halli jossa agia treenaamme, mutta silloin meitä on se viisi pentua paikalla, nyt oli ainakin 30. Oih, miten ylpeä hänestä olinkaan!

Oltiin viiden muun pikkuisen kanssa samassa ryhmässä. Caruson keskittymiskyky hämmensi minut täysin. Siinä hän kuuntelee ja tottelee kuin ei mitään. Ok, ettei ihan mene hehkutukseksi, oli mulla nakkia mukana!!!! Istuminen, perusasento, pieni jättö, luoksetulo (kouluttaja piteli koiraa), maahan meno, seuraamisen alkeet ja rauhoittuminen, kaikki sujui erinomaisesti käden ja namin avustuksella mutta kuitenkin. Kiipesipä hän ison ja partaisen Ipe-kouluttajan (liekö nimen ansiota?? ) syliinkin. Avoin kovasti edelleen, vaikka hampaatkin katsottiin, jes.

Uskon vahvasti edellä mainittujen karsina- ja hillintäharjoitteiden tehneen koulutuksenkin kannalta Carusolle vain hyvää. Tässä se nähtiin. Kaksijakoinen persoona: metsässä kohkaa täysillä suuna päänä, koulutuksessa keskitytään ja kuunnellaan, tehdään halukkaasti ja vauhdilla. Ihanaa!!! Niin sen tulee ollakin.